KILPIRAUHASTUTKIMUKSET

Rodussamme tuntuu esiintyvän hieman normaalia enemmän kilpirauhasen vajaatoimintaa eli hypotyreoosia. Sairauden periytyvyydestä ei tiedetä, mutta ainakin alttius sairastua on jossain määrin perinnöllistä. Tilanne ei toistaiseksi tunnu olevan paha, mutta tulevaisuutta ajatellen tilanne on syytä kartoittaa.

1-2 vuotiaalta ( alle 3 vuotiaalta ) koiralta on mahdollista tutkia kilpirauhasvasta-aineet eli TGA. Jos koiralla on vasta-aineita, on riski hypotyreoosin puhkeamiseen iän myötä suuri. Negatiivinen tulos kertoo erittäin pienestä riskistä sairastua hypotyreoosiin. Yli 3 -vuotiaalta koiralta on mahdollista tutkia kilpirauhasarvot eli T4 ja TSH, nämä tulee aina tutkia molemmat. Tulos kertoo kuitenkin vain sen hetkisen tilanteen.

Olemme alkaneet tutkia kasvattiemme/ jalostuskoiriemme kilpirauhasvasta-aineita vuoden 2006 alusta. Tulemme jatkossa testaamaan pentueet 1-2 vuotiaana ja mahdollisuuksien mukaan testaamme aina koko pentueen. Jalostuskoirat testaamme aina ( nuorilta TGA, vanhemmilta T4 ja TSH ennen astutusta ), emmekä  käytä positiivisia koiria jalostukseen.

Kasvattajana en mielestäni ole oikeutettu julkaisemaan kasvattejani nimeltä. Jos omistajat itse haluavat, voivat he julkistaa koiriensa tulokset. Kerron tulokset ainoastaan tilastollisesti. Tätä periaatetta noudatan muidenkin terveystulosten osalta. En halua lokeroida ja erotella kasvattejani niiden terveystulosten perusteella kotisivuillani. Kaikki kasvattini ovat minulle samanarvoisia.

 

 

Tällä hetkellä (2/09)  TGA-testattuja kasvattejamme on 70 kpl.

Negatiivisia: 68 kpl 

Positiivisia: 2 kpl

Lisäksi tuonteja/jalostuskoiria on tällä hetkellä (2/09) testattu 5 kpl

Negatiivisia: 5 kpl

Vanhemmista kasvateistamme T4+ TSH  testattuja on 10 kpl

Näistä kilpirauhasen vajaatoiminta on todettu 2:lla koiralla.